Maapallokokkaus/San Marino 3/235 🌏🌎🌍đŸȘ






Arvonta heitti meidÀt San Marinon lilliputtimaahan. TÀmÀ alueeltaan ja vÀestöltÀÀn maailman viidenneksi pienin 33 000 asukkaan valtio onkin tuttu ja siellÀ on kÀyty paikan pÀÀllÀkin. YhtymÀkohtiakin HÀmeenlinnaan on. Samoin kuin HÀmeenlinnan 60 000 asukkaan kaupunki on ajoittain vaatinut kaksi kaupunginjohtajaa samoin San Marinon valtiossa on kerrallaan kaksi kapteenivaltionhoitajaa, jotka toimivat valtion johdossa kuusi kuukautta kerrallaan. TÀmÀ samankaltainen lyhyttyösuhdemalli onkin sitten taas usein kÀytössÀ HPK:n valmentajapesteissÀ.

RiihimÀen kokoisessa San Marinossa kuvittelisi olevan maaseudun tunnelmissa, mutta San Marinossa arvioidaan normaalioloissa kÀyvÀn noin 3 miljoonaa turistia vuodessa, jotka takaavat niin ruuhkaa kuin rahavirtaakin.


Ruoka-asioihin:

San Marino on samalla kertaa helppo ja vaikea kokkausmaa.

San Marinon ruokahommat mukailee tietysti italialaisia perinteitÀ, sijoittuuhan maa kokonaisuudessaan Italian sisÀlle. Omiakin juttuja heillÀ on, vaikka tulee kyllÀ mieleen, kuinka runsasta ruokaperinnettÀ pienen kylÀn kokoinen populaatio maailman merkittÀvimmÀn pastamaan puristuksissa voi yksinÀÀn luoda. San Marinolainen JÀnismuhennos fenkolilla ei kuitenkaan haalinut ÀÀniÀ kaksihenkiseltÀ raadiltamme. JÀniksen saatavuus kokkaustarkoitukseen HÀmeenlinnassa on rajoittunutta. PihapiirissÀ niitÀ kyllÀ löytyy. Liian nopeina, sÀikkyinÀ ja liian karvaisina.

ReseptejÀ ON kuitenkin etsitty San Marinolaisilta saiteilta, vaikka nÀitÀ varmasti kokataan yhtÀlailla ympÀröivÀssÀ saapasmaassa. Molemmissa sapuskoissa oppi uusia juttuja ja ideoita, jotka voivat jÀÀdÀ kÀytÀnnöiksi. Lasagnelevyjen keittÀminen ja rullailu oli kivaa ja helppoa puuhaa. VielÀ siinÀ vaiheessa, kun lasagnelevyt kiehui kattilassa jÀyti takaraivossa pieni epÀilys hommaan.


Ruuat ovat:

🍅Rosette di pasta (pastaruusut) 

🍅 San Marino Tuna sisig


San Marinossa viljellÀÀn ja pullotetaan kyllÀ viiniÀ sen (lÀhes) ainoassa wineryssÀ (https://www.consorziovinisanmarino.com/) noin miljoona pulloa vuodessa, mutta Suomen Alkoon asti niitÀ ei riitÀ. Siksi ruuan tÀydentÀÀ naapurimaa Italian jalo juoma. Marchen maakunta on Italiasta lÀhinnÀ San Marinoa ja sen alueen viiniÀ sai tilaamalla koti-Alkoon. Alkosta tilaaminen on helppoa, toimitus nopea ja kaikenlisÀksi palvelu on ilmainen.

Viini on Sangue dal naso eli ”Verta nenĂ€stĂ€”.

Taustalla soi San Marinolais-syntyinen Little Tony ja ”Cuore matto” (Hullu sydĂ€n), joka Suomessa aikanaan levytettiin nimellĂ€ ”Meni hermot”. Sama asia pienillĂ€ kultturieroilla.

PÀivÀn kunniaksi oli myös aika korkata ullakolta noin 10 vuotta sitten ostettu San Marinolainen Amaretto di S.Marino-likööri kera kaffeen.

NÀin myös italian keskeinen sanasto otettiin haltuun pÀivÀn aikana sivuhommina.


Reseptit:

https://jovinacooksitalian.com/tag/pasta-roses/

https://www.thepeachkitchen.com/2019/10/san-marino-tuna-sisig/

https://reseptitaivas.fi/reseptit/marinara-tomaattikastike/


Soittolista:

https://open.spotify.com/user/spotify/playlist/37i9dQZF1DZ06evO3H4V6O?si=q8K4IUbhTFaUDJR9B7kKXg


Blogi:

https://maapallokokkaus.blogspot.






Comments